Tekijä: Marko Seppänen
Teostyyppi: harjoitustyö
Oppilaitos: Saimaan ammattikorkeakoulu
Julkaisuajankohta: Joulukuu 2009
Kurssi: Ohjelmistotuotannon perusteet
1 Johdanto
2 Tietojärjestelmät
2.1 Mitä ovat tietojärjestelmät
2.2 Esimerkkejä tietojärjestelmistä
3 Tiimitoiminta
3.1 Mitä yhteistä on tiimillä ja tietojärjestelmällä?
3.2 Hajahuomioita tiimitoiminnasta
3.3 Sopivan tunnelman hakemisesta ja itsenäisestä
työskentelystä
Ohjelmistotuotannon perusteet -kurssi meni erään toisen kurssin kanssa päällekkäin lukukauden toisella periodilla, joten kirjoitin korvaavana suorituksena kurssimateriaalin määrittelemän aihepiirin pohjalta oman näkemykseni ohjelmistotuotantoon ja tietojärjestelmiin. Kirjoitus koostuu alunperin kahdesta hieman eri aiheisesta osasta, joista tässä selkeyden vuoksi tietojärjestelmät omanaan.
Jotta voitaisiin yleensä keskustella tai kertoa tietojärjestelmistä (en. information systems), on ensin määriteltävä vähintään suuntaa antavasti mistä on kyse, muutoin voidaan tulla tuottaneeksi virheellinen käsitys, joka kopioituu sellaisenaan tai hieman muuntuneena ihmismielestä toiseen. Tälläistä satunnaisuutta ei voitaisi sallia tietojärjestelmässä. Tietojärjestelmän tarkoituksena, eräänä niistä, on toimia periaatteella ”samoilla lähtötiedoilla ja informaatiosisällöllä saadaan aina sama vastaus”. Toisaalta, tuo määritelmä kattaa myös systemaattisen virheen mahdollisuuden eli virheellisillä tiedoilla saadaan aina täsmälleen sama virhe aikaiseksi.
Ihmisen jotain tavoitetta tai tarkoitusta palvelemaan suunnitteleman järjestelmän rajapinta tuntuu helpommalta määritellä siinä vaiheessa, kun järjestelmää suunnitellaan, mutta kun järjestelmä on ollut käytössä jo pidempään, on järjestelmän ja ympäristön, jonka osana järjestelmä on, rajoja huomattavasti vaikeampi osoittaa.

Vaikka jokin tietojärjestelmä olisi toiminnassa pelkästään jossain yksittäisessä rakennuksessa tai tehtaassa, joka kattaa maa-alaltaan jonkin pinta-alan, tietojärjestelmän ydinosan sijaitessa fyysisesti jonkin yksittäisen tehtaan tietotekniikkalaitteille varatussa lasisessa kaapissa palvelinlaitteen kiintolevyllä, olisi se silti yhteydessä tietoverkkokaapaleiden ja langattomien yhteyksien kautta kyseisen tehtaan muihin laitteistoihin, työntekijöihin heidän käyttöliittymiensä kautta, kyseisen tehtaan liiketoimintaprosesseihin, sekä olisi osana johdon liiketoimintassuunnitelmaa. Liiketoimintasuunnitelma taasen pohjautuu johonkin mitä on tapahtunut, on tapahtumaisillaan tai tulee tapahtumaan ympäristössä. Ympäristöksi voidaan käsittää lähitienoiden lisäksi koko maapallo (jopa koko universumi).
Tietojärjestelmille ei ole ollenkaan leimallisesta se, että ne pysyisivät toteutuksensa jälkeen muuttumattomina. Tämä on tapauskohtaista. Jotkin tietojärjestelmät kuten maapallon laajuisesti toimivat pankit ovat niin laajalti hajautettuja ja valtavan monista osista koostuvia, että jo sellaisen tietojärjestelmän suunnittelemiseen kuluu aikaa joka lasketaan vuosissa, ei kuukausissa tai viikoissa. Tietojärjestelmien fyysinen perusarkkitehtuuri ei yleensä muutu kovinkaan ripeätahtisesti; ainakaan toistaiseksi ne eivät reagoi ympäristössä tapahtuviin muutoksiin itseorganisoidusti katkaisemalla itsestään yhtä lonkeroa ja kasvattamalla toisaalle kaksi uutta.
Pienempimuotoisemmissa tietojärjestelmissä, joiden ominaisuuksia voidaan muuttaa ripeämmin sitä mukaa, kun käyttäjiltä/asiakkailta ehdotuksia tai vaatimuksia ilmaantuu, muutokset voidaan toteuttaa ketterämmin. Tietynlaisia ohjelmiston kehittymismenetelmiä itseasiassa kutsutaankin ketteriksi menetelmiksi, sillä ne (menetelmät) on alunpitäenkin suunniteltu sellaiseksi, että laadun tarkkailu on jatkuvaa, muutoksia voidaan toteuttaa nopealla aikataululla ja uusia ominaisuuksia voidaan toteuttaa vaikka yksitellen. Tässä yhteydessä on myös sopivaa retorisesti kysyä, olisiko näitä menetelmiä voitu kehittää ilman jotain tiettyjä tietojärjestelmiä, joiden kehittämiseksi olisi ensin pitänyt tulla kehitetyksi joitain muita tietojärjestelmiä?
Tietojärjestelmien toteuttamisien yhteisinä tarkoituksina on helpottaa tai tehostaa jotain toimintaa, tai yleensäkin tehdä tuo jokin mahdolliseksi tiedon käsittelemisen kautta. Tietojärjestelmät eivät ihmismielen tapaan väsy ja unohtele asioita, vaan ne vain yksinkertaisesti toimivat. Tietenkin sillä oletuksella, että tietojärjestelmän fyysiset komponentit ja osatekijät pidetään kunnossa ja huollettuina. Tosin, ylikuormittuminen liiasta informaatiosta on mahdollista myös tietojärjestelmille.
Tieto käsitteenä voi arkijärjellä ajatellen tuntua harhaanjohtavan helpolta käsittää, mutta kun tietoa tallennetaan tietojärjestelmään, luetaan sieltä ja käsitellään siellä, on määritellyn asian oltava yksilöitävissä uniikilla tavalla. On helppoa osoittaa sormella kadulla ja sanoa: ”katso, miten söpö pikku kissa..”, mutta tietojärjestelmässä, jonka kehittämisen tarkoituksena on ollut tarjota ihmisten käyttöön tietokannan ja käyttöliittymän sisältävä tietojärjestelmä, joka mahdollistaa erilaisten kissojen yms. selailun ja haun, on nuo kaikki kissat oltava eroteltavissa toisistaan jollakin tapaa. Helpoin tapa erotella asioita on asettaa niille yksilöivä numerokoodi, mutta tiedonhaun kannalta pelkästään se olisi kovin epäkäytännöllistä; haettaessa ”kissoja” saisi vastaukseksi miljoona kissaa; haettaessa numerokoodilla, saataisiin vastaukseksi jotain satunnaista.
Jos tietojärjestelmän avulla lähinnä ylläpidetään muuttumatonta tietokannan sisältöä, joka pyrkii jäsentelemään maailmaa, ylläpitäjä joutuu ottamaan kantaa todellisuuden rakenteeseen, kategorisoimaan asioita ja attribuoimaan (määrittämään ominaisuuksia). Näillä menetelmin voidaan saavuttaa melko stabiilina pysyvä uskomus siitä, että näin asiat ovat, mutta kuten antikvariaattienkin pitäjät tietävät, luokittelu on usein luokatonta. Liian suuri attribuuttimäärä muuntuu herkästi ongelmaksi ihmisille, koska ihminen ei pysty käsittämään/käsittelemään suurta tietomäärää kerralla. Tietojärjestelmät ovatkin olemassa senkin vuoksi, että ne suorittavat raakatiedon esiprosessoinnin ja joko annostelevat prosessoituneen tiedon käyttäjille valmisannoksina tai asettelevat esille valikoiman prosessoitunutta tietoa käyttäjän itsensä jatkomietittäväksi ja muualta saatuun tietoon yhdisteltäväksi – edelleen jossain toisaalla prosessoitavaksi.
Platonin klassisen määritelmän mukaan tieto on ”hyvin perusteltu tosi uskomus”, mutta onko informaatio sama asia kuin tieto? Englanniksihan tietojärjestelmä on siis information system, mutta toisaalta eikö tieto ole englanniksi knowledge? Lisäksi käytännölliseksi termiksi tulee myös data, jonka itse tässä määrittelen ”joksikin, jotka esittävät jonkin laadullisia tai määrällisiä ominaisuuksia ja joille ei vielä ole annettu yksilöivää merkitystä suhteessa johonkin”. Yleisemmin data tavataan ajatella alimmaksi abstraktion tasoksi, josta informaatio ja tieto johdetaan. Esimerkkinä mittausdata.
Jos informaatiota ajattelisi ”datana, jolle on annettu merkitys”, voisi tiedon ajatella olevan informaation avulla perusteltu tulkinta, johon uskomuksensa voi perustaa. Mutta miksi sitten tietokanta on englanniksi database?
Kirjailijana Lewis Carroll oli hyvin selvillä siitä, että sanojen sekoilu sopivina annoksina voi olla hauskaa. Siviiliammatissaan hän oli kuitenkin matemaatikko ja loogikko Charles Dodgson, joka ymmärsi, että käsitteellisen selkeyden ja täsmällisyyden vaatimus ei ole vain määrittelyintoilijoiden niuhotusta. Tyyris Tyllerön kielipolitiikka johtaa tilanteeseen, jossa keskustelijat eivät ymmärrä toisiaan ja lopulta eivät edes itseään. Informaation ja tiedon käsitteiden analyysiä tarvitaan, jotta yhteiskuntamme ei muutu Liisan ihmemaaksi – ”postmoderniksi” maailmaksi, jossa sanat ja ovat menettäneet merkityksensä.[1]
e-MERLIN -radioteleskooppijärjestelmä
astronomia
Toisistaan kauimmillaan 217 km:n päässä olevat teleskoopit keräävät yhdessä ulkoavaruudesta saapuvia radioaaltoja , jotka dataksi muunnettuna siirretään valokuitukaapeleita pitkin ”korreloijaan” (tehokas erityisvalmisteinen tietokone).
|
UK 'superscope' gets first signals from space
http://www.jb.man.ac.uk/news/2009/e-MERLIN/
Switch-on success for superscope
http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/7828174.stm
Metro Paris Subway -järjestelmä
täydennetty todellisuus
Eräs näkyvää todellisuutta täydentäviä tasoja (kuvioita, tekstiä ja symboloita) keskitetystä tietokannasta ammentavista järjestelmistä, johon kuuluu käyttöliittymäalustana iPhone 3GS -laite – mukana myös puhelin. Hinta käyttäjälle: 99 senttiä. Asiakasohjelmisto, joka ladataan laitteeseen, käyttää hyödykseen laitteen asennon tunnistavia sensoreita, kompassia ja videokameraa. Paikannustieto saadaan laitteen GPS:n ja Wi-Fi Positioning Systemsin (WPS) kautta.
|
|
Metro Paris Subway iPhone and iPod Touch
Application
http://www.metroparisiphone.com/index_en.html
XPS Overview
http://www.skyhookwireless.com/howitworks/
WebTimmi-tilanvarausjärjestelmä
virastot
Valmistajan sivuilta: ”Varausjärjestelmällä voidaan tehokkaasti ja helposti hallita resursseja sekä niiden varauksia, oli kyseessä sitten henkilö-, tila- tai muut resurssit. Tyypillisiä käyttökohteita ovat kuntien, yliopistojen, urheilukeskusten ja yritysten tilavaraukset. Internet-käyttöliittymä mahdollistaa sähköisen asioinnin eli asiakkaat voivat selailla varauksia, tehdä sähköisiä varaushakemuksia tai suoria varauksia riippuen heille annetuista käyttöoikeuksista.”
|
Timmi Software Oy
http://www.timmi.fi
FinnWell-tietojärjestelmärypäs
terveydenhuolto
Suomalaisessa terveydenhuollossa oli ja on edelleen meneillään erilaisten ja eri tavoin yhteensopimattomien tietojärjestelmien ja sovellusten integrointi ja yhteensovittaminen, sekä sanomanvälitystasolla, että arkkitehtuurisesti. FinnWell-ohjelman lähtökohta oli, että teknologia parantaa terveyspalvelujen laatua ja tuottavuutta vain, jos samanaikaisesti kehitetään uusia toimintatapoja.
|
Kuva: Mika Tuomainen, Kuopion yliopisto
Terveydenhuollon sovellusintegraatio (PowerPoint)
www.serapi.fi/esitykset/soteku01092005.ppt
Terveydenhuollon ohjelma 2004-2009
http://akseli.tekes.fi/opencms/opencms/OhjelmaPortaali/ohjelmat/FinnWell/fi/etusivu.html
TEMENOS Insight -pankkijärjestelmän liiketoimintatiedon
analysointisovellus
finanssitoiminta
TEMENOS T24 -pankkijärjestelmään integroituva sovellus, jonka avulla pankin liiketoimintatietoa voidaan hallita ja analysoida. Käyttää alustanaan Microsoftin SQL Server 2008:a ja sen analysointi- ja raportointipalveluita. Microsoft ja TEMENOS solmivat joulukuussa 2009 sopimuksen SQL Server -alustan optimisoinnista T24-järjestelmälle.
|
TEMENOS Insight
http://www.temenos.com/Software/Banks-Banking-Business-Intelligence-Software-Insight/
SQL Server 2008
http://www.microsoft.com/bi/products/sql-server-2008.aspx
Microsoft and Temenos Partner on Core Banking
http://www.banktech.com/core-systems/showArticle.jhtml?articleID=222001538
IBM - Smarter Planet: Buildings – kampanja fiksumman
planeetan puolesta
eläminen
BusinessWeek-lehteä siteeraten, “yritystietotekniikkateollisuus on suorittanut radikaalia siirtymää tietokoneiden myynnistä ratkaisujen myymiseen, jotka osoittavat asiakkaiden ongelmat tai avaavat uusia mahdollisuuksia”. IBM pyrkii kampanjallaan Smarter Planet viestimään, että se voi ratkaista joitakin maailman suurimmista ongelmista. Nämä sisältävät terveydenhuollon kehittämisen, ympäristön suojelun, energian kulutuksen optimointia, ym. Smarter Buildings on eräs kampanjasarjan osista. IBM:n visiossa talot mm. kuluttaisivat huomattavista vähemmän energiaa, sisältäisivät runsaasti itseään tarkkailevia sensoreita, puhdistaisivat sisäilmansa haitallisista yhdisteistä, tuottaisivat itse oman happensa ja sisältäisivät latauspistokkeet sähköautoille.
|
Creating a smarter planet, one building at a
time
http://www.ibm.com/smarterplanet/us/en/green_buildings/visions/index.html
How IBM's Smarter Planet Strategy Came to Be
http://www.businessweek.com/globalbiz/blog/globespotting/archives/2009/09/how_ibms_smarte.html
[1] Ilkka Niiniluoto kirjassaan Informaatio, tieto ja yhteiskunta (1996). Saatavilla:
http://www.uta.fi/laitokset/tiedotus/opiskelu/P1_lukemisto/Niiniluoto2.pdf