--
--
Maailmassa on sen verran monia yhteensopimattomia paradigmoja, etten ole aivan varma voiko olla mahdollistakaan saavuttaa sellaista tyyntä mieltä, jossa itsessään ja jonka avulla maailmassa olisi sulava luovia; aina ajoittain tulee hetkiä, jolloin on orientoiduttava hiukan toisin.
Tyynellä mielellä tarkoitan zen-mieltä, jolle mikään havainto tai tilanne ei tule yllättäen ”kuin salama kirkkaalta taivaalta”; zen-mieltä joka liukuu sulavasti ajatusten kitkattomassa meressä; zen-mieltä joka ymmärtää mielen hyvän järjestyksenpidon vuoksi kaiken kohtaamansa syvällisesti ilman sanallista selittämistä. Tälläistä mieltä ei voisi saada suututettua. Koska on niin, että ihminen ei voi vain syntyä ja alkaa sen jälkeen kokemaan ja ymmärtämään maailmaa sellaisena kuin se on, hänen on välttämätöntä elää ja kehittyä tuossa maailmassa, voidakseen kokea sen täyteläisemmin, hienojakoisemmin. Tai ehkei välttämätöntä, mutta suositeltavaa ainakin.
Mikään ei kuitenkaan takaa sitä, etteikö mieleen tulisi kertyneeksi kaikenlaista toistaiseksi setvimätöntä ainesta. Erityisesti tietoiselle ajattelulle kaikki setvimätön on hidastetta. Tälläistä ainesta on kuitenkin sitä helpompi setviä, mitä hienojakoisempaa muu aines on; monet käsitteemme ovat usein kovin epämääräisiä ja sen vuoksi huonoja ajatuksen apuvälineitä.
Zenistä kertovissa kirjoissa tavataan usein sanoa, ettei ihmisen pitäisi turhaan tavoitella kaikkea maailmassa esiintyvää materiaa ja tietämystä, koska tämän tavoitteen toteutumisen mahdollisuus olisi niin pieni, että se aiheuttaisi vain turhautumista. Kuitenkin, tyynen ja selkeän mielen saavuttaa sitä helpommin mitä enemmän tietoa on mieleensä kerännyt. Esimerkkinä ymmärrys matematiikan hienouksista, joka edesauttaa näkemään yhtäläisyyksiä alun perin täysin eri asioilta vaikuttavissa kohteissa.
Mitä enemmän tietää, sitä lähemmäksi ajautuu sitä ymmärrystä, että kaikki on yhtä. Tämän ymmärtäminen ei kuitenkaan poista sitä mahdollisuutta, etteikö esineitä osaisi edelleen kohdella kuten esineitä tavataan kohdella, mutta esinettä koskiessaan ei ehkä enää pysty tai haluakaan sulkea pois niitä kaikkia ajatuksia ja tuntemuksia , jotka syventävät tuota kokemusta; kyse ei olisi vain esineen pinnanmuotojen- ja tekstuurin suorasta kokemisesta.
Tämän voi ymmärtää helpommin ajattelemalla kuinka oma elämänkokemus vaikuttaa siihen kuinka hyvin ymmärtää omien lastensa tai yleensä muiden ihmisten toimintaa ihan vain seuraamalla sitä hetken ajan. Zen-mielisen ei tarvitse rajautua vain niiden ihmisten ymmärtämiseen, jotka kulkevat suunnilleen samoja reittejä pitkin kuin he itse ovat kulkeneet.
Kaikki tietoisesti tai ei-tietoisesti kohdattu ja jopa olettamus mahdollisesta kohtaamisesta jonkin vaikutteita aiheuttavan kanssa, vaikuttaa mielemme järjestyksenpitoon ja mielestämme saavutettavuuteen. Jos mieli on tyyni, tavanomaisuudesta poikkeavuudetkaan eivät ns. hetkauta mieltämme. Vaikka olemmekin ihmisenä anatomisesti siten rakentuneita, että esim. puhe vaikuttaa läpäisevän kaikki kuviteltavissa olevat tietoisuudet suojat ja suodattimet, sallii zen-mieli kulkea kauttansa sekä miellyttäviksi, että häiritseviksi luokiteltavissa olevien äänien. Äänet menevät ja tulevat, joidenkin niiden kestäessä hiukan pidempään kuin toisten ja niillä kaikilla ollen hiukan eri syyt niiden esiintyvyyteen.
Vaatii runsaasti viitseliäisyyttä ja vaivannäköä poisoppia ajatuksellisista taipumuksista, joita sanoja runsaasti käyttävä ympäristömme omalta osaltaan tukee ja vahvistaa. Eli siis siitä, että sanat ja muut käsitteiksi muodostuneet vievät ylenmäärin ja pitkäksi aikaa huomiotamme. Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisi kokonaan luopua sanojen käyttämisestä, eikä sitä että pitäisi erityisesti vältellä jonkin tietynlaisia kohtaamisia, vaikka jälkimmäinen kiusallisen helpolta vaihtoehdolta tuntuukin.
Mielen järjestystä ylläpitää tehokkaasti se, että kun tekee jotain, keskittyy rauhallisesti siihen mitä tekee. Zazenissa istuessakin mielessä voi session alussa tuntua siltä, että mieli ei ole ollenkaan tyyni ja se on altis ärsykkeiden hetkauttaville vaikutuksille, mutta jos tietää kokemuksensa perusteella, että se on vain välivaihe, ei tälle aaltojen risteilyn esiintymiselle tule edes annettua lisää huomiota, vaan nuo ei-sessioon kuuluvat ajatukset hapertuvat nopeasti ja haihtuvat pois.
Tuo johonkin tekemiseen keskittyminen ei ole koskaan täysin samanlaista kuin jollain aikaisemmalla kerralla, mutta mitä pidempään sen tekemistä jatkaa, sitä enemmän se alkaa muistuttaa noita muita samantapaisia tapauksia – jos niin päättää, sillä toiminnan koostumukseksi voi periaatteessa valita ihan mitä vain. Jos joku kysyisi mitä on tekemässä jollain tietyllä hetkellä, voi tuntua luontevalta sanoa, että ”nyt minä [enimmäkseen] vatkaan” tai ”[enimmäkseen] aion tehdä täytekakun”.
Oleellista session alun välivaiheessa on muusta toiminnasta differentioiva vaikutus; se orientoitoi siten, että mitä enemmän tietyntapaista toimintaa esiintyy, sitä vahvemmin tuo toiminta vahvistaa itse itseään, kunnes siinä on täysin sisällä.
Zen-mielinen pystyy luovimaan orientoituneisuudesta toiseen sitä ketterämmin, kuin tuuli, mitä enemmän hänellä on kokemusta tyynelle mielellä ajattelusta ja toimimisesta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hänen ei tarvitse sulkeutua talon seinien sisään harrastamaan johonkin tekemiseen keskittymistä (esim. kirjan lukeminen), vaan hän voi tehdä sen väenpaljoudessakin (tai yksittäisen kirahvin selässä istuvan muun ihmisen näyttäytyessä vastakkaisella seinustalla). Silti hän saisi tuosta kirjasta ns. irti sen mitä hän olisi muutenkin saanut, kunhan vain pääsee toimintaan sisään.
Mitä selkeämmäksi ja tyynemmäksi mielensä saa kehitettyä, ja tätä siis edesauttaa runsas hyvien orientaatioiden vallitessa hankittu tieto ja kokemus, sitä pienemmin ajatuksellisin liikkein toiminnan tilasta toiseen vaihtaminen tapahtuu ja sitä syvällisemmin kokemuksensa ymmärtää – tai ymmärryksensä kokee.
(Pöhköpää, en minä vielä ole "valmis".)
--
--
Jotta voitaisiin yleensä keskustella tai kertoa tietojärjestelmistä (eng. information systems), on ensin määriteltävä vähintään suuntaa antavasti mistä on kyse, muutoin voidaan tulla tuottaneeksi virheellinen käsitys, joka kopioituu sellaisenaan tai hieman muuntuneena ihmismielestä toiseen. Tälläistä satunnaisuutta ei voitaisi sallia tietojärjestelmässä.
Tietojärjestelmän tarkoituksena, eräänä niistä, on toimia periaatteella "samoilla lähtötiedoilla ja informaatiosisällöllä saadaan aina sama vastaus". Toisaalta, tuo määritelmä kattaa myös systemaattisen virheen mahdollisuuden eli virheellisillä tiedoilla saadaan aina täsmälleen sama virhe aikaiseksi.
Ihmisen jotain tavoitetta tai tarkoitusta palvelemaan suunnitteleman järjestelmän rajapinta tuntuu helpommalta määritellä siinä vaiheessa, kun järjestelmää suunnitellaan, mutta kun järjestelmä on ollut käytössä jo pidempään, on järjestelmän ja ympäristön, jonka osana järjestelmä on, rajoja huomattavasti vaikeampi osoittaa.
Vaikka jokin tietojärjestelmä olisi toiminnassa pelkästään jossain yksittäisessä rakennuksessa tai tehtaassa, joka kattaa maa-alaltaan jonkin pinta-alan, tietojärjestelmän ydinosan sijaitessa fyysisesti jonkin yksittäisen tehtaan tietotekniikkalaitteille varatussa lasisessa kaapissa palvelinlaitteen kiintolevyllä, olisi se silti yhteydessä tietoverkkokaapaleiden ja langattomien yhteyksien kautta kyseisen tehtaan muihin laitteistoihin, työntekijöihin heidän käyttöliittymiensä kautta, kyseisen tehtaan liiketoimintaprosesseihin, sekä olisi osana johdon liiketoimintassuunnitelmaa. Liiketoimintasuunnitelma taasen pohjautuu johonkin mitä on tapahtunut, on tapahtumaisillaan tai tulee tapahtumaan ympäristössä. Ympäristöksi voidaan käsittää lähitienoiden lisäksi koko maapallo (jopa koko universumi).
Tietojärjestelmille ei ole ollenkaan leimallisesta se, että ne pysyisivät toteutuksensa jälkeen muuttumattomina. Tämä on tapauskohtaista. Jotkin tietojärjestelmät kuten maapallon laajuisesti toimivat pankit ovat niin laajalti hajautettuja ja valtavan monista osista koostuvia, että jo sellaisen tietojärjestelmän suunnittelemiseen kuluu aikaa joka lasketaan vuosissa, ei kuukausissa tai viikoissa. Tietojärjestelmien fyysinen perusarkkitehtuuri ei yleensä muutu kovinkaan ripeätahtisesti; ainakaan toistaiseksi ne eivät reagoi ympäristössä tapahtuviin muutoksiin itseorganisoidusti katkaisemalla itsestään yhtä lonkeroa ja kasvattamalla toisaalle kaksi uutta.
Pienempimuotoisemmissa tietojärjestelmissä, joiden ominaisuuksia voidaan muuttaa ripeämmin sitä mukaa, kun käyttäjiltä/asiakkailta ehdotuksia tai vaatimuksia ilmaantuu, muutokset voidaan toteuttaa ketterämmin. Tietynlaisia ohjelmiston kehittymismenetelmiä itseasiassa kutsutaankin ketteriksi menetelmiksi, sillä ne (menetelmät) on alunpitäenkin suunniteltu sellaiseksi, että laadun tarkkailu on jatkuvaa, muutoksia voidaan toteuttaa nopealla aikataululla ja uusia ominaisuuksia voidaan toteuttaa vaikka yksitellen. Tässä yhteydessä on myös sopivaa retorisesti kysyä, olisiko näitä menetelmiä voitu kehittää ilman joitain tiettyjä tietojärjestelmiä, joiden kehittämiseksi olisi ensin pitänyt tulla kehitetyksi joitain muita tietojärjestelmiä?
Tietojärjestelmien toteuttamisien yhteisinä tarkoituksina on helpottaa tai tehostaa jotain toimintaa, tai yleensäkin tehdä tuo jokin mahdolliseksi tiedon käsittelemisen kautta. Tietojärjestelmät eivät ihmismielen tapaan väsy ja unohtele asioita, vaan ne vain yksinkertaisesti toimivat. Tietenkin sillä oletuksella, että tietojärjestelmän fyysiset komponentit ja osatekijät pidetään kunnossa ja huollettuina. Tosin, ylikuormittuminen liiasta informaatiosta on mahdollista myös tietojärjestelmille.
Tieto käsitteenä voi arkijärjellä ajatellen tuntua harhaanjohtavan helpolta käsittää, mutta kun tietoa tallennetaan tietojärjestelmään, luetaan sieltä ja käsitellään siellä, on määritellyn asian oltava yksilöitävissä uniikilla tavalla. On helppoa osoittaa sormella kadulla ja sanoa: "katso, miten söpö pikku kissa..", mutta tietojärjestelmässä, jonka kehittämisen tarkoituksena on ollut tarjota ihmisten käyttöön tietokannan ja käyttöliittymän sisältävä tietojärjestelmä, joka mahdollistaa erilaisten kissojen yms. selailun ja haun, on nuo kaikki kissat oltava eroteltavissa toisistaan jollakin tapaa. Helpoin tapa erotella asioita on asettaa niille yksilöivä numerokoodi, mutta tiedonhaun kannalta pelkästään se olisi kovin epäkäytännöllistä; haettaessa "kissoja" saisi vastaukseksi miljoona kissaa; haettaessa numerokoodilla, saataisiin vastaukseksi jotain satunnaista.
Jos tietojärjestelmän avulla lähinnä ylläpidetään muuttumatonta tietokannan sisältöä, joka pyrkii jäsentelemään maailmaa, ylläpitäjä joutuu ottamaan kantaa todellisuuden rakenteeseen, kategorisoimaan asioita ja attribuoimaan (määrittämään ominaisuuksia). Näillä menetelmin voidaan saavuttaa melko stabiilina pysyvä uskomus siitä, että näin asiat ovat, mutta kuten antikvariaattienkin pitäjät tietävät, luokittelu on usein luokatonta. Liian suuri attribuuttimäärä muuntuu herkästi ongelmaksi ihmisille, koska ihminen ei pysty käsittämään/käsittelemään suurta tietomäärää kerralla. Tietojärjestelmät ovatkin olemassa senkin vuoksi, että ne suorittavat raakatiedon esiprosessoinnin ja joko annostelevat prosessoituneen tiedon käyttäjille valmisannoksina tai asettelevat esille valikoiman prosessoitunutta tietoa käyttäjän itsensä jatkomietittäväksi ja muualta saatuun tietoon yhdisteltäväksi – edelleen jossain toisaalla prosessoitavaksi.
Platonin klassisen määritelmän mukaan tieto on "hyvin perusteltu tosi uskomus", mutta onko informaatio sama asia kuin tieto? Englanniksihan tietojärjestelmä on siis information system, mutta toisaalta eikö tieto ole englanniksi knowledge? Lisäksi käytännölliseksi termiksi tulee myös data, jonka itse tässä määrittelen "joksikin, jotka esittävät jonkin asian laadullisia tai määrällisiä ominaisuuksia ja joille ei vielä ole annettu yksilöivää merkitystä suhteessa johonkin". Yleisemmin data tavataan ajatella alimmaksi abstraktion tasoksi, josta informaatio ja tieto johdetaan. Esimerkkinä mittausdata.
Jos informaatiota ajattelisi "datana, jolle on annettu merkitys", voisi tiedon ajatella olevan informaation avulla perusteltu tulkinta, johon uskomuksensa voi perustaa. Mutta miksi sitten tietokanta on englanniksi database?
--
Kirjailijana Lewis Carroll oli hyvin selvillä siitä, että sanojen sekoilu sopivina annoksina voi olla hauskaa. Siviiliammatissaan hän oli kuitenkin matemaatikko ja loogikko Charles Dodgson, joka ymmärsi, että käsitteellisen selkeyden ja täsmällisyyden vaatimus ei ole vain määrittelyintoilijoiden niuhotusta. Tyyris Tyllerön kielipolitiikka johtaa tilanteeseen, jossa keskustelijat eivät ymmärrä toisiaan ja lopulta eivät edes itseään. Informaation ja tiedon käsitteiden analyysiä tarvitaan, jotta yhteiskuntamme ei muutu Liisan ihmemaaksi – "postmoderniksi" maailmaksi, jossa sanat ja ovat menettäneet merkityksensä. (Ilkka Niiniluoto kirjassaan Informaatio, tieto ja yhteiskunta, 1996)
--
Yhteystiedot
smarko at hoito
dot org (Marko Seppänen)
--
Olennaisia linkkejä asianomaisesta
arkistoituja tuotoksia Sovelluksien hoidossa (ks. myös Vimeo-videot ja SlideShare-esitykset)
tehtyjä sovelluksia Android Marketissa
teemasivusto: Oivalluksen hoito
teemasivusto: Tahdittomuuden hoito
(muita liityttyjä yhteisöjä, blogeja yms. pitkin internettiä)
--
Katseltavaa ja tarkasteltavaa (toteutuksia ja selontekoja)
